Olin kuin olinkin todella eilen ulkona. Väsymyksen täytteinen työpäivä loppui onnekseni 1,5 tuntia ennen suunniteltua, ja kuvittelin valmistautuvani vaan nopeasti ja lähteväni siitä sitten tapaamaan ystävääni. Matkaan tuli kuitenkin niin monia mutkia, kuten kadotettua puhelinta yms. ja lopulta tapasin hänet vasta kello kaksitoista yöllä. No olimme tosiaan ulkona pitkällä kaavalla, ja pääsin kotiin kaksikymmentä vaille viisi. Oudointa illan saldoa taisi olla se, että homomies yritti tosiaan saada yksin minua jatkoilleen koska kertoi tuntevansa outoa vetoa minua kohtaan. No alkoholilla saattoi olla osansa asiaan. :D Tämä päivä onkin kulunut krapulaa (neljästä juomasta johtuvaa) potien. Kävin myös the gangin kanssa kulmilla sijaitsevassa Trattoria Romanassa syömässä pastaa (hetken aikaa kuvittelin olevani Eat Pray Loven Roomassa), Tilaus oli hyvin pastapainotteinen, Bolognese, Salmon, Carbonara, Frutti di Mare... ja siskon tilaama tomaattikeitto. Sisko kun vielä kärsii nielu- ja kitarisaleikkauksen jättämistä arvista ja joutui siis tyytymään vain nestemäiseen vaihtoehtoon. Olen aikaisemmin käynyt ravintolassa vain kerran, eikä tämä tuottanut taaskaan pettymystä. Voisi sanoa, että näin lähelle Italiaa ei Turussa voi päästä. Syömisen lisäksi katsoin loistavan elokuvan Mother and Child. Olen odottanut, että näkisin sen jo hyvin hyvin pitkän ajan, joten voitte vain kuvitella kuinka tulisilla hiilillä olin alkutekstien aikana. Juoni oli kuitenkin melkeinpä tiedossa, joten sen osalta ei suuria yllätyksiä tullut, mutta muuten tunnelmaltaan elokuva oli vangitseva.
"I never saw you, with the new hair cut, with the new shoes.
When was your first period?
Was someone there to help?
Did anyone explain?
Did you hear the rain one night? When I heard it.
What gave you comfort?
I've missed it all.
And I've accepted it."
Elokuva oli luomoavan kaunis ja hyvin surullinen tarina äidistä ja hänen 14-vuotiaana synnyttämästään tyttärestä, joka oli annettu adoptioon. Tarina kertoi, kuinka kummankin osapuolen elämään kohtalokas hetki oli vaikuttanut suuresti. Kumpikin kaipaa toisen läsnäoloa elämässään, eikä kykene päästämään irti menneisyydestä. Traagisesti tytär ehtii kuitenkin kuolla, ennen kuin tapaaminen pystytään järjestämään.
Viimeisen tunnin ajan olen myös ehtinyt stressata koulusta ja huomenna alkavasta uudesta periodista, joka tuo mukanaan taas aah-niin-ihania uusia kursseja. Huoh. Huomenna pitää mennä katsastamaan ensimmäisen sisältöä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti