No niin, nyt ollaan taas hieman positiivisemmissa tunnelmissa liikenteessä. Viime päivät ovat menneet vähän rivakammassa tahdissa, joten en ole nyt ehtinyt päivittämään tilannetta kunnolla. Nyt teen siis update postauksen, jossa käyn läpi mieleentulojärjestyksessä asioita, joita on ehtinyt tapahtua. Eli aloitetaan vaikkapa torstaista. Menin kuin meninkin pääaineeni luennoille, ja se kurssi oli hyvä! Jes! Saan siis (mikäli pääsen tentistä läpi) ainakin yhden kurssin suoritettua siltäkin puolelta tältä syksyltä! Kurssia piti humoristinen tilkkari, ja pienten alkuvaikeuksien jälkeen se lähti liikkeelle 45 min aikataulusta myöhässä. Nyt täytyy siis vaan koittaa päästä heti mukaan rytmiin, ja lukea annettu aineisto aina ennen luentoa. :)
Olen myös viettänyt Kaistanvaraajan tuliaisten parissa antoisia herkutteluhetkiä ja lukenut kesällä parilla eurolla ostamaani William Blumin Amerikan Imperiumia.
Torstaina isäni myös yllätti minut seuraavalla kirppistuliaisella:
Eli Loven Forever Changes ja U2:sen The Joshua Tree. Ensin mainittua olen etsinyt monista paikoista iisin hintaisena vinyylinä, enkä jostain syystä ole koskaan löytänyt. Pitkästä aikaa taas vinyyleitäkin karttui (ja hintaa tuli siis yhteensä 4 euroa).
Viikonloppuna olin töissä ja vietimme muutaman ystävän kanssa singstar-iltaa, joka jatkui hyvin pitkälle sunnuntaiaamuun pitkähkön baarireissun merkeissä. Sunnuntai meni lähinnä toipumiseen, menin nukkumaan 20.30. ja heräsin tänään kasilta. No mikä parempi aika aloittaa taas kouluaherrus! Nyt siis oppikirjojen pariin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti